Haluatko toimia yhdistyksen toimihenkilönä ensi vuonna?

Haluatko toimia vuonna 2019 Pienpystykorvien toimihenkilönä tai jonkin toimikunnan jäsenenä? Ilmianna alla olevalla lomakkeella ennen joulua! Lopulliset valinnat suoritetaan hallituksen toimesta alkuvuonna 2019.

Mikäli olet aiemmin jo toiminut toimikunnassa tai -henkilönä ja sinulla on vielä halua jatkaa tehtävässäsi, täytä tämä lomake.

Vanhojen toimikuntien ja -henkilöiden lisäksi voit ilmoittaa halukkuutesi JTO-työryhmään. JTO:n eli jalostuksen tavoiteohjelman kirjoittaminen tulee vaatimaan tuntimäärällisesti aikaa paljon. Tämän vuoksi etsimmekin mukaan innokkaita toimijoita, joilla on taulukkolaskenta ja muut toimisto-ohjelmistot hallussa. Sinun ei tarvitse olla kasvattaja voidaksesi tuoda panostasi koiriemme hyvinvoinnin hyväksi. Tottakai JTO:n laatimisessa hyödynnetään myös jalostustoimikunnan osaamista ja tietoa, mutta jokaiselle innokkaalle tekijälle löydämme sopivan tehtävän, josta on apua kokonaisuuden aikaan saamiseksi.

Pääset täyttämään lomakkeen tästä linkistä.

Syyskokous pidettiin Leppälahden Eräkeskuksessa 22.9.2018

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin eilen Leppälahden eräkeskuksessa. Kiitos kaikille paikalla olleille! Paikalla oli kaikkiaan parisen kymmentä aktiivista jäsentä sekä muutama rotuun tutustuva, jotka toivottavasti saamme jäseniksi tulevaisuudessa.

Aamu aloitettiin kahvilla ja nopealla alustuksella kokouksen tärkeimpiin asioihin, eli yhdistyksen sääntöuudistukseen sekä jalostusohjesäännön päivitykseen. Tämän jälkeen siirryimme ulos, jossa koirat pääsivät testaamaan aktivointipelejä sekä kokeilemaan agilityesteitä ohjauksessa. Eniten koirat (ja miksi eivät ihmisetkin) taisivat kuitenkin nauttia toistensa seurasta. Oli ihana huomata, kuinka sosiaalisia koiria oli paikalla! Samaan aikaan suoritettiin terveystarkastuksia.

Lounaalla saimme vatsat täyteen herkullista lohi- ja kasviskiusausta. Tarvikemyynnin alennusmyynnistä moni jäsen osti muun muassa pentuoppaita ja muita yhdistyksen tuotteita.

Syyskokoukseen osallistui 16 äänivaltaista jäsentä. Isoin muutos yhdistyksen toimintaan oli käsitelty sääntöuudistus. Hallituksen ehdotus pääpiirteittäin hyväksyttiin, pienin sanamuotomuutoksin. Jatkossa yhdistyksellä on siis vain yksi vuosikokous, jossa päätetään kaikki sääntö- ja lakisääteiset asiat. Kokouskutsut lähetetään jatkossa sähköpostitse viimeistään 14 vuorokautta ennen kokousta. Jatkossa hallitus nimeää tarvittavat toimikunnat ja -henkilöt. Tämä lisää joustavuutta yhdistyksen jokapäiväiseen toimintaan. Lisäksi meille riittää jatkossa vain yksi toiminnantarkastaja ja hänelle yksi varahenkilö. Nykyinen istuva hallitus toimii siirtymäajan, eli seuraava hallitus (eli tässä kokouksessa valittu hallitus) ottaa tehtävänsä vastaan ensi keväänä pidettävässä vuosikokouksessa.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin vuodelle 2019 Minna Jutila. Hallituksen jäseniksi oli ehdolla jopa enemmän henkilöitä kuin oli vapaita paikkoja, mikä on hienoa, että jäsenistä löytyy myös uusia innokkaita jäseniä. Äänestyksen jälkeen kolmevuotiskaudelle 2019-2021 valittiin hallitukseen Tarja Muikku ja Kristiina Sairanen. Lisäksi hallituksessa jatkavat aiempina vuosina valitut Piia Pekkola, Sari Toivonen, Emma Räihä ja Riikka Kajan.

Jalostusohjesäännön päivitys koki isoimman muutoksen polvitulosten osalta. Jatkossa yhdistys suosittelee, että 1- tai 2-tuloksen saanut koira yhdistetään vain 0-tuloksen saaneen koiran kanssa. Polvitutkimus voidaan suorittaa 12kk täyttäneelle koiralle, jolloin se on voimassa kaksi vuotta. Yli 3-vuotiaalle koiralle tutkimustulos on lopullinen. Lisäksi ohjesääntöön kirjattiin suositus, että merle-värisiä koiria ei tarkoituksellisesti käytettäisi jalostukseen ja merleinä syntyvät pennut rekisteröitäisiin EJ-rekisteriin.

Näyttelykoirakilpailuun tulee lisäys “Vuoden Pentu”-kilpailuista, jossa pisteet lasketaan vähintään yhdestä ja korkeintaan kolmesta näyttelystä koiraa kohti. Tällä pyritään pitämään kilpailu tasapuolisena eri aikaan syntyneille pennuille.

Syyskokouksen pöytäkirja ja muu materiaali julkaistaan, kun pöytäkirjantarkastus on suoritettu.

Päivän kruunasi Tapio Kakon luento saksanpystykorvien värien periytyvyydestä. Tapio kävi eri geenien vaikutukset väreihin erimerkkitapauksin läpi. Päällimmäisenä luennosta jäi mieleen se, kuinka vaikeaa on saada jalostettua rotumääritelmän mukaisia värejä, kun luonto haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Yritämme saada jutun luennosta seuraavaan jäsenlehteen.

Erityiskiitos vielä järjestelyistä Suville ja Tarjalle sekä eläinlääkäri Piialle!

Päivityksiä syyskokouksen materiaaliin sekä päivän ohjemaan 22.9.2018

Pienpystykorvat ry:n sääntömääräinen syyskokous ja päivän oheisohjelma lähestyy!

Mitä? Pienpystykorvat ry:n syyspäivä, syyskokous ja terveystarkastuksia
Milloin? Lauantaina  22.9.2018
Missä? Leppälahden Eräkeskus, Koskelanpolku 83, Leppälahti.

Kokouksessa käsitellään muun muassa yhdistyksen sääntöuudistus, uusi jalostusohjesääntö sekä valitaan seuraavan kauden puheenjohtaja ja osa hallituksen jäsenistä. Voit tutustua ennakkoon  syyskokouksen materiaaliin yleiskokousten sivulta.

Syyspäivä on yhdistyksen jäsenille maksuton, mutta ennakkoilmoittautumista toivotaan kahvi- ja ruokajärjestelyiden varmistamiseksi. Ilmoittauduthan kokoukseen viimeistään 14.9. ! Lounas ei-jäsenille on 10€, varaathan tasarahan.

Ruokailu on jäsenille maksuton. Muille hinnat ruokailuun ilmoitetaan myöhemmin.

Kaikkien paikalle osallistuvien koirien tulee olla terveitä ja rokotettuja. Lisäksi pyydetään, että koirat ulkoilutetaan hyvin ennen pihapiiriin tuloa ja koirien ulosteet kerätään aina roskiin.

Koiria ei saa päästää talojen pieliin merkkailemaan ja koirat eivät saa aiheuttaa haittaa alueella. Sisätiloissa koirat ovat kytkettyinä, ne eivät saa merkkailla, vastuu koiran aiheuttamista vahingoista on omistajalla.

Päivän aikataulu:

9:30    Aamukahvi
10:00 Terveys- ja jalostustarkastukset alkaa (ennakkoilmoittautuminen)
10:00 Harrastusoimikunnan ohjelmaa: Agilityä ja aktivointipelejä koirille. Ohjausta antaa Riikka Kajan sekä Kristiina Herskoi.
10:00  Syyskokouksen teemojen alustusta
Yhdistyksen sääntöuudistus
Jalostusohjesäännön päivitys
Saksanpystykorvien sallitut värit
11:30     Lounas
13:00  Syyskokous
15:00  Tapio Kakko luennoi koirien värien periytymisestä

Virallisen ohjelman aikataulu on väljä, joten sen lisäksi aikaa on varattu yhdessä oloon sekä uusiin ja vanhoihin harrastajiin tutustumiseen!

TIETOA JALOSTUSTARKASTUKSESTA

Jalostustarkastus on jäsenille maksuton. Mukaan otetaan korkeintaan 20 koiraa. Jalostustarkastukseen tulee ilmoittautua ennakkoon sähköpostitse sarij.toivonen@gmail.com.

TIETOA TERVEYSTARKASTUKSISTA

Vähäisen ilmoittautumismäärän vuoksi olemme joutuneet perumaan Päivi Kallionimen silmätarkastukset. Tämän sijaan eläinlääkäri Piia Pekkola tekee paikalla virallisen polvitarkastuksia sekä sydänkuuntelut.

Terveystarkastuksia suoritetaan päivän mittaan, alkaen klo 10. Arvioitu tarkastusaika lähetetään omistajalle sähköpostitse ennen tapahtumaa.

Terveystarkastusten hinnat jäsenten omistamille pienpystylle:
Polvet tai sydän: 20 €/tarkastus

Hinnat ei-jäsenille sekä ei-pienpystyille:
Polvet tai sydän: 30 €/tarkastus

Ilmoittautuminen terveystarkastuksiin on nyt avoinna kaikille. Viimeinen päivä ilmoittautua terveystarkastuksiin on 9.9.2018

LINKKI TERVEYSTARKASTUKSIIN JA SYYSKOKOUSPÄIVÄÄN ILMOITTAUTUMISEEN

Terveystarkastuksiin ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse tarkemmat ohjeet tarkastuksista sekä maksuohjeet. Maksukuitti terveystarkastuksesta on toimitettava ennen tapahtumaa sähköpostitse viikon sisällä paikan varmistumisesta. Ilmoittautuminen on sitova. Esteen sattuessa voi ilmoittautuja hankkia paikalle sijaisen.

Rotumestaruudet 2018 tulossa!

Pienpystykorvien vuoden 2018 rotumestaruudet ratkotaan pian, ilmoittautuminen on avoinna!

Agilitymestaruuskilpailut pidetään Tampereen koiraurheilijoiden kilpailujen yhteydessä lauantaina 15.9. Tampeerella (Väkipyöränkatu 2, Tampere). 2.luokassa kilpailevat koirat voivat halutessaan ilmoittautua virallisiin kilpailuihin agilityliiton KITU-järjestelmän kautta, jolloin virallisen radan tulos on myös mestaruuskilpailujen tulos. 1. ja 3. luokan koirat osallistuvat radalle epävirallisesti ja ilmoittautuvat Riikka Kajanille osoitteeseen riikka.kajan@netti.fi. Ilmoittautumiseen tarvittavat tiedot ovat koiran ohjaajan ja omistajan nimi, koiran kutsumanimi ja virallinen nimi, kilpailu- ja säkäluokka, syntymäaika sekä rotu. Epävirallinen osallistuminen maksaa 10e, joka maksetaan Tampereen koiraurheilijat ry:n tilille FI69 5293 0920 1012 14 viite 11222. Maksusta on liitettävä kuitti ilmoittautumisen yhteyteen. Ilmoittautumisaika päättyy 9.9.
 

Rally-tokon mestaruuskilpailut järjestetään Tampereen Seudun Koirakerho r.y.:n järjestämän kokeen yhteydessä 27.10.2018 Tampereella, Tamsk-hallissa. Ilmoittautumiset 29.9 – 11.10.2018 Virkkuun. Osallistumismaksu 27 €.

TOKO-mestaruuskilpailut järjestetään Tampereen Seudun Koirakerho r.y.:n järjestämän kokeen yhteydessä 27.10.2018 Tampereella, Tamsk-hallissa. Ilmoittautumiset Virkkuun. Osallistumismaksu 33 €.

Rally-toko ja toko järjestetään samaan aikaan samassa hallissa ja molempiin kilpailuihin osallistuminen on mahdollista. Mestaruuskilpailut järjestetään mikäli kilpailussa on vähintään kolme osallistujaa.

SKKY:n erikoisnäyttely järjestettiin Kaivopuistossa

Rotujärjestömme Suomen Kääpiökoirat ry:n (SKKY) erikoisnäyttely järjestettiin tuttuun tapaan elokuun viimeisenä sunnuntaina 26.8.2018 Helsingin Kaivopuistossa.

Kleinspitzit aloittivat aamusta poutaisessa säässä. Tuomarina kleineilla oli Tiina Taulos, jolle oli ilmoitettu yhteensä 23 kleinia. Iltapäivästä oli vuorossa pomeranianit, joita oli ilmoitettu brittiläiselle Lee Coxille hienot 42 kappaletta!

Iltapäivällä BIS-kehien alkaessa taivas aukesi ja ison kehän kilpailut käytiin vaihtelevassa vesisateessa. Mirja Lagerin Pipperoo-kennelin kasvattajaryhmä valittiin näyttelyn kauneimmaksi kasvattajaryhmäksi. Lisäksi pomeranian Shikana’s Make Me Bad valittiin näyttelyn toiseksi kauneimmaksi junioriksi.

Pienpystykorvat ry onnittelee kaikkia menestyneitä!

Tärkeimmät tulokset roduittain

Kaikki tulokset on katsottavissa täältä.

Kleinspitz, musta ja ruskea

ROP Rus Haus Vorhut Gerard De Kvin (Ruotsalainen Laura & Ruotsalainen Esa, Lammi)
VSP Ticapon Wilma Lady (Honkanen Kirsi, Vantaa)
SERT uros Tempore Answer Is (Herskoi Kristiina, Vantaa)
ROP veteraani Ticapon Wilma Lady (Honkanen Kirsi, Vantaa)
ROP juniori Tempore Answer Is (Herskoi Kristiina, Vantaa)
ROP kasvattaja Tempore (Ruotsalainen Laura)

Kleinspitz, muut värit

ROP Tirhan Jamaican Thunder (Rantamäki Sandra & Viljanen Sami, Askola)
VSP Tirhan New York Sour (Räihä Emma)
SERT uros Tirhan Xtra Factor (Sairanen Kristiina, Helsinki)
SERT narttu Fantasia Z Temnych Noci (Ruotsalainen Laura & Ruotsalainen Esa, Lammi)
ROP veteraani Tirhan Pearly Bay (Palkeinen Ritva, Mikkeli)
ROP juniori Hanny Z Temnych Noci (Ruotsalainen Laura & Ruotsalainen Esa, Lammi)
ROP Pentu Ticapon Makes Me Smile (Honkanen Kirsi, Vantaa)
ROP kasvattaja Tirhan (Ruotsalainen Esa)

Pomeranian

ROP Soulhill’s Devil In Disguise (Nieminen Piia, Vihti)
VSP Marmotina Top Catch (Ravantti Maarit & Tuormaa-Soikkeli Oona, Imatra)
SERT uros Pipperoo All In One (Lager Mirja, Kirkkonummi)
SERT narttu Shikana’s Make Me Bad (Nieminen Piia, Vihti)
ROP veteraani Soulhill’s Devil In Disguise (Nieminen Piia, Vihti)
VSP veteraani Pipperoo Keeps U Entertained (Tuormaa-Soikkeli Oona, Parantala)
ROP juniori Shikana’s Make Me Bad (Nieminen Piia, Vihti)
ROP Pentu Pipperoo Too Close To Call (Lager Mirja & Jaakkola Katja, Kirkkonummi)
VSP pentu Pipperoo Call My Bluff (Lager Mirja & Sorsa Ella, Kirkkonummi)
ROP kasvattaja Pipperoo (Lager Mirja)
ROP jälkeläisluokka Callevys Keep Singing (Kalke Maarit & Sarvi-Hannikainen Leena, Söderkulla)

 

Treenitaskun ennakkotilaus

Pienpystykorvien tarvikemyyntiin uusi tuote

Pienpystykorvat ry kuuntelee jäsenistöään ja paljon toivottu treenitasku otetaan nyt yhdistyksen tarvikemyynnin valikoimaan.

Treenitaskun napsautat nopeasti vyötäröllesi lähtiessäsi lenkille, treeneihin tai vaikka mustikkametsään, ja avaimet, remmit, kakkapussit ja namit kulkevat helposti mukana!

Berra Enstex treenitasku

– Kiinnitys lantiolle näppärällä pikalukolla. Säädettävä kuminauhakiristys.
– Etupuolella kaksi iso taskua nameille ja leluille, taskujen päällä kaksi vetoketjullista pikkutaskua
– Oikealla puolella hakaslukko tavaroiden kiinnitykseen
– Takapuolella yksi iso tasku esim. remmeille
– D-lenkit oikealla ja vasemmalla puolella
– Berra-heijastinnauha takana helmassa tuo turvaa lenkeille
– Pieni brodeerattu Berra-logo edessä ja 10cm Pienpystykorvien logo takana
Materiaali: Enstex (puuvilla 60% polyester 40 %)

Koot : XXS-XL (säädettävissä kuminauhalla)
Tuotteen ympärysmitta täysin venytettynä
XXS-92cm,
XS-100cm,
S-108cm,
M-116cm,
L-124cm,
XL-130cm

Liivin hinta 29€ + mahdollinen postitus (4,90€).
Tuotteita voi myös noutaa syyskokouksesta, Jyväskylä KV- ja Voittaja-näyttelyistä ilman lisäkulua.

Varmista oma treenitaskusi ja tee ennakkotilaus 28.8. mennessä osoitteeseen tarvikemyynti.pienpystykorvat(at)gmail.com. Kerro kokosi, noudatko/postitammeko, osoitteesi ja puhelinnumerosi.
Treenitaskut (sekä mahdollinen postitus) maksetaan yhdistyksen tilille ennen tuotteen luovutusta.

Kuvapankkiin kuvia yhdistyksen käyttöön

Lehti- ja julkaisutoimikunta sekä netti- ja mediatoimikunta tiedottaa!

Yhdistykselle on luotu oma kuvapankki, jonka tarkoituksena on kerätä yhdistyksen käyttöön mahdollisimman paljon kuvia pienpystykorvista. Kuvia käytetään esimerkiksi yhdistyksen lehdessä, kotisivuilla, tiedotteissa sekä mainoksissa.

Mikäli haluat antaa kuvasi yhdistyksen käyttöön, lähetä kuvasi osoitteeseen lehti.pienpystykorvatry@gmail.com .
Luethan kuitenkin alla olevat kuvapankin säännöt huolellisesti.

Kuvapankin säännöt:
1. Kuvan lähettäjä on vastuussa siitä, että kuvaaja on antanut luvan kuvan käyttöön kaikissa Pienpystykorvat ry:n julkaisuissa, mainoksissa ja tiedotteissa.
Muista siis aina kysyä lupa kuvaajalta, mikäli et itse ole kuvaa ottanut.
2. Mainitse kuvaa lähettäessäsi myös kuvaajan nimi, vaikka olisit itse ottanut kuvan.
3. Kuvaajan nimi pyritään mainitsemaan kuvan yhteydessä aina kun se on mahdollista. Kuvaaja on tietoinen myös siitä, että kuvaajan nimeä ei mainita kaikissa tapauksissa (esimerkiksi mainokset, kuvituskuvat tiedotteissa, kotisivuilla jne).
4. Kuvan koko on hyvä olla vähintään 1MB.

Luodaan yhdessä meidän yhdistykselle kaikenkattava kuvapankki!

Syyskokous ja terveystarkastuksia Jyväskylässä 22.9.2018

Tervetuloa Pienpystykorvat ry:n syyskokoukseen ja viettämään mukavaa syyspäivää muiden kleinspitz- ja pomeranian-harrastajien seurassa!

Mitä? Pienpystykorvat ry:n syyspäivä, syyskokous ja terveystarkastuksia
Milloin? Lauantaina  22.9.2018
Missä? Leppälahden Eräkeskus, Koskelanpolku 83, Leppälahti.

Kokouksessa käsitellään muun muassa yhdistyksen sääntöuudistus. Voit tutustua ennakkoon  syyskokouksen esityslistaan ja sääntöehdotukseen.

Syyspäivä on yhdistyksen jäsenille maksuton, mutta ennakkoilmoittautumista toivotaan kahvi- ja ruokajärjestelyiden varmistamiseksi. Ilmoittauduthan kokoukseen viimeistään 14.9. !

Ruokailu on jäsenille maksuton. Muille hinnat ruokailuun ilmoitetaan myöhemmin.

Kaikkien paikalle osallistuvien koirien tulee olla terveitä ja rokotettuja. Lisäksi pyydetään, että koirat ulkoilutetaan hyvin ennen pihapiiriin tuloa ja koirien ulosteet kerätään aina roskiin.

Koiria ei saa päästää talojen pieliin merkkailemaan ja koirat eivät saa aiheuttaa haittaa alueella. Sisätiloissa koirat ovat kytkettyinä, ne eivät saa merkkailla, vastuu koiran aiheuttamista vahingoista on omistajalla.

Alustava aikataulu:
klo 10:00 Tervetulokahvit ja muuta ohjelmaa. Terveystarkastukset ja jalostustarkastus alkaa.
n. klo 11:30 LOUNAS
klo 13:00 SYYSKOKOUS

Virallisen ohjelman aikataulu on väljä, joten sen lisäksi aikaa on varattu yhdessä oloon sekä uusiin ja vanhoihin harrastajiin tutustumiseen!

TIETOA JALOSTUSTARKASTUKSESTA
Jalostustarkastus on jäsenille maksuton. Mukaan otetaan korkeintaan 20 koiraa. Jalostustarkastukseen tulee ilmoittautua ennakkoon sähköpostitse sarij.toivonen@gmail.com.

TIETOA TERVEYSTARKASTUKSISTA
Terveystarkastuksia suoritetaan päivän mittaan, alkaen klo 10. Arvioitu tarkastusaika lähetetään omistajalle sähköpostitse ennen tapahtumaa. Tarkastukset suorittaa eläinlääkäri Päivi Kallioniemi.

Terveystarkastusten hinnat jäsenten omistamille pienpystylle:
Silmät: 50 €
Silmät + polvet/sydän: 70 €
Silmät + polvet + sydän: 80 €
Polvet/sydän: 20 €
Näihin hintoihin ei lisätä yhdistyksen 40 € veteraanitukea silmätutkimuksiin (ks. veteraanitarjous erikseen).

Hinnat jäsenten veteraanipienpystyille koko paketti erikoishintaan:
Silmät + polvet + sydän: 70 € (tämä hinta sisältää yhdistyksen tuen 40 €/koira)

Hinnat ei-jäsenille sekä ei-pienpystyille:
Silmät: 65 €
Silmät + polvet tai sydän: 90 €
Silmät + polvet + sydän: 115 €
Polvet tai sydän: 30 €

Jäsenten pienpystyt ovat etusijalla terveystarkastuksiin 27.8.2018 saakka, 2 koiraa/omistaja. Tämän jälkeen ilmoittautuminen avataan myös saman omistajan useammalle koiralle sekä ei-jäsenille ja muun rotuisille. Viimeinen päivä ilmoittautua terveystarkastuksiin on 9.9.2018

LINKKI TERVEYSTARKASTUKSIIN JA SYYSKOKOUSPÄIVÄÄN ILMOITTAUTUMISEEN

Terveystarkastuksiin ilmoittautuneille lähetetään sähköpostitse tarkemmat ohjeet tarkastuksista sekä maksuohjeet. Maksukuitti terveystarkastuksesta on toimitettava ennen tapahtumaa sähköpostitse viikon sisällä paikan varmistumisesta. Ilmoittautuminen on sitova. Esteen sattuessa voi ilmoittautuja hankkia paikalle sijaisen.